Timo Soinin toteamus
Timo Soini toteaa tämänpäiväisessä blogissaan:
"Tänään julkistetuissa tutkimuksissa Perussuomalaiset ovat saaneet erityishuomiota. Kiitos siitä, mutta uutisiksi niistä ei minulle ole."
Kyseisessä HS:n tutkimuksessa oli todettu, että perussuomalaisten kannattajien joukossa on noin kaksi kertaa enemmän sellaisia, jotka ovat valmiit luokittelemaan itsensä rasisteiksi, kuin muissa puoueissa.
Sinänsä tietysti hyvä, ettei se ole uutinen Soinille.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hehheh. Mitäs tuohon sanoisi? Sen uskon, että perussuomalaisissa on enemmän rehellisiä ihmisiä, jotka sanovat, mitä ajattelevat.
Muiden puolueiden kannattajissa ollaan ehkä enempi hyss hyss...
"Rehellisiä" ihmisiä väitetään olevan vankiloissakin.
Kyllä tuossa saattaa olla vähän perääkin. Eri puolueissa sanktioidaan rasismista tai "rasismista" eri tavalla. Milteipä olettaisin, ettei Vihreät suvaitse vanhempaa ihmistä, joka käyttää koulussa oppimaansa nimitystä Saharasta etelään asuvista heimoista.
Rasismin objektiivinen mittaaminen lienee aika vaikeaa. Esim. suomalaisvastaisuus voisi olla objektiivisesti rasismia, vaikka sen naamioisi perussuomalaisvastaisuudeksi.
Useimmat sinisilmäiset Uralin takaa tulleet mamut
löytävät itsestään rasistista ajattelua kun ovat
saaneet muutaman kerran turpiinsa alkuasukkailta.
Timo tykkää rasistisiivestään juuri niin kauan kuin se sataa laariin. Sitten voidaan keksiä jotain muuta.
Jos Hesari olisi eritellyt kaikkien puolueiden rasistisuuden asteen, niin gallub olisi ollut huomattavasti uskottavampi "uutinen". Nyt se jäi pelkäksi propagandaksi.
Niin kauan kuin nimimerkin takaa, saa paskaa heittää?!
Uudensuomen palsta on, kelvoton ja arvoton!
Kamulan logiikalla, niin kauan kun äänestyksissä on vaalisalaisuus, niin emme elä avoimessa yhteiskunnassa ?
Alkuperäiseen puheenvuoroon toteaisin, että ei kai Soinin nyt pitäisikään ottaa itselleen vastuuta siitä mielipideilmastosta, joka on syntynyt hänen poliittisten vastatoimijoiden tekojen ja tekemättömyyden seurauksena.
jaa taas uusi blogi pakkomielteenä persut. Minäkin jo ajattelin aloittaa plokkaamisen. Plokin nimi olisi ollut "Perussuomalaisilla on pidempi" mutta tarkistusmittauksessa harmikseni huomasin että sosialidemokraateilla on samperi soikoon vähän pidempi.
Aika outoa, että Hesarin paskan levittämiseen täytyy käyttää Gagarin-kummitusta. Eikö sitä oikeat ihmiset lue enää lainkaan?
Jossain Gagarin puhui blogien kommentointimahdollisuudesta. Ei taaskaan kannattanut tulla tänne neuvostoupseerin haudalle huutelemaan.
Uutinen niin medialle kuin täällä bloggaaville ja kommentoiville näyttää olevan se, että perussuomalaisen keskuudessa on esim. islamin vaikutukseen kielteisesti suhtautuvia hieman enemmän kuin esim. keskustan piirissä. Siis hieman enemmän.
Se ei ole uutinen, että vastaavalla tavalla kriittisiä on muissakin puolueissa. Uutinen on siis se, että perussuomalaiset ovat rasisteja...
Tossavainen puhuu asiaa.
Tuo näkemys todistuu tälläkin saitilla.
Nyt kannattaa lukea tämän päivän HS 13.11
Sivuilla 2 ja 5 on valaisevaa luettavaa.
Tasavallan presidentti kaipaa siellä kansalaisilta rohkeutta rasismin uhrien turvaksi.
"Ratkaisevaa on oma arkikäytös" sanoo Tarja Halonen.
"Ihmisarvo on jakamaton" sanoo puolestaan pääministeri Katainen.
"Olemme tekemisissä kokemuksen kanssa, jossa kyseenalaistetaan perusarvot, ihmisarvon kunnioittaminen ja humanismi"
Pääministeri toivoo, että tulehtunutta ilmapiiriä tuuletettaisiin presidentinvaaleissa, joissa on korkeasti arvostettuja ehdokkaita. Kataisen mielestä HS:n kyselyssä suomalaisten osoittama islamin pelko ja rasismi eivät ole suomalaisuutta. Hänen mukaansa maailmassa on niin paljon uskontoja, että jos niitä alkaa pelätä, mitään muuta ei tarvitse tehdäkään. "Vaaleaihoinen luterilainen on harvinaisuus tässä maailmassa" luonnehtii pääministeri.
Valtiollinen johtomme on sivistyneissä käsissä.
perSSut=kepu=perSSut, kyllä ne kepun karkulaiset pikku kapinalliset persuista kotiin vielä palaa, pullan tuoksuun ja alkiolaisen lieden lämpöön. Viimeistään pressanvaaleissa.
Uutinen on se, mikä on uutta tietoa. Soini on oikeassa: tästä ei ollut uutiseksi.
Timo Soini tietää ja tuntee porukkansa Halla-ahosta Hirvisaareen ja muihin, että puolueeseen on pesiytynyt rasistinen siipi, minkä mainetta Timo Soini ei ole saanut pestyä pois puolueestaan. Matti Putkosen hankinta oli silmänkääntötemppu muodostaa puolueelle uusi luukki, duunariluukki. Se ei vain toimi, se ei vain toimi, totean lainaamalla Timo Soinin omaa hokemaa.
Puolue elää ja turpoaan vain ja ainoastaan tämän rasistiosaston kautta. Halusi Soini sitä tai ei. Näin se vain menee.
Jos vaadin Koraani kädessäni naisille samanlaisia ihmisoikeuksia kuin miehillä on,olenko rasisti?

Kommentoi 23 kommenttia